Tänä yönä taivaaseen

"Tänä yönä taivaaseen toinen meistä pakenee, toinen tänne jää taistelemaan"
Noi sanat pyörii mun päässä koko ajan aamust alkaen  heräsin taas painajaisest jos oli oma ruumis metalli pyödällä.
Mit mulle kuuluu mun sisällä on möykky joka ei liiku mihinkään en saa sit sanoiksi en mitenkään purettua se puristaa keuhkoi ja sattuu vatsaan.
Mut muuten okei kunnossa syönyt ahmien eli täin mut aamuisin noin 400g alempana ain edellis päiväst..

Eikö tää koskana lopu?

Mix kaikki kaatuu kerralla?
Mix kaikki ikävä sattuu samaan aikaan?

 Noita lauseita tääl mietitään sen jälkeen kun kuulin et rakas

isoäitini on sairaals. Asma pahentunut niin et pysyy hengissä

vaan jonkun lääkkeen avulla joka voi katkasta verisuonet 

nilkoista. Eikä tietoa et selviikö se enään pitkään.

Ihminen jot ilman en tuu pärjään selvittää äidin ja mun  väliset riidat.
On mulle se aikuinen kehen luotan 90%oli asia mikä tahansa.
Se jonka luokse oon karannut ku en jaksanut olla kotona.
Se joka sanoi et ollaan ikuiseti yhessä.
Se joka katsoi ain niin lempeesti oli kysy mist tahansa
Se joka ei menettänyt toivo mun kaa  vaik en oo ollut mailman paras lapsenlapsi ain.
Se joka kannusti yrittä saada mut ain syömään, teki ruokia mit halusin.

Se jolle huusin ku yriti lihottaa ja piilotti vaa`an ku oon siel.
Se jota ilman en haluu elää.
Se jota jään kaipaa jos kuolee.
Se jota vihasin välillä vaikka yriti ain paras mulle.

Mun rakas isoäiti jot ilman en tuu oikesti pärjää
täs kamalas maailmas. Jonka kuolema pelottaa,
ku en oo ees osanut aatella tollast.