Koulu koulu koulu koulu koulu koulu

En oo vaan saanut kirjoitettua pitkään aikaan mitään syy on yksin kertasest se että tilanne huonontunut ja aikas paljon.

Ennen kaikkea anoreksiaki kolkuttaa ovella pahemmin ku parantumisen lähtemisen käyntiin R:n ansiast pari vuot sitten.
Tuntuu ku olisin pettänut R:n näiden vuosien jälkeen tällä syömis touhulla.
Mutta toisaalta uskon että nimen omaan toi  unelman toteutuminen selittää aiki osittain tän kaikein syömis jutun, huoman ite nimitin että en varmaan koskaan tressan mitään näin paljoo ku täl hetkel tota kouluun lähtöä. Kaverit kaikki jää tänne, miu lähen seikailuun yksin.
Oon halunut tätä ties kuin monta vuotta muistan jo lastenkoti ajoilt puheit siit että pääkaupunki seudulla tää tyttö ei parannu tääl kaikki muistuttaa menneestä, nyyt mulla on tilasuus parantuu. Pääsen pois täst kaikest mikä muistuttaa vanhast.

Joten miiksi silti olen stressaantu? Miettimässä jo että onko musta lähtemään toteuttamaan unelmaani?
Koska pelkään tulevaisuuta, pelkään sitä tuntematonta mikä miuta ton koulun myötä tulee. Vastuu itestäni enemmän ku koskaa, vastuu itestäni oikeest se vastuu mit miul tavallaan on ollut mutta tavallasn ei ollut. Kelle mä siel puhu jos ahdistaa, mitä mä teen jos tulee koti ikävä? Sielt ei lähetä koti ikävän taki kotiin illalla käymään ja tulla seuraava aamun takas siel ollaan siten se viikko... Mä en koskaan oo viikkoja huolehtinut itestäni ite tai olen omalla asunnollani joo mut enemmän tänä kesän ollut mammal ku ommalla.

Koulu pelottava, stressaava asia jolta en tuu välttyvä elämässäni koskaan mutta, vaaka kupissa on tällä hetkellä unelmani ja pelkoni kummat voitaa se jää nähtäväksi.
R sanoi vähän aikaa sitten, ihminen katuu sitä minkä jättää tekämättä mutta ei sitä mitä tekee, jos noin aatelis niin mun pitäis lähtee kokeilee unelmaani siipiäni muutta entä joos annanki vaan pelolle vallan niinku aina tehnyt?

Sori sekava postas, varmaan alan välillä taas kirjotelee mut todella epä säänölliset

sopimus joka sanelee elämän

Vajoon vajoon niinku joka kesä viime vuosin, eipä tääkään kesä ole näköjään poikeius olen taas vajoamassa jonnekin masennyt syömis syövereihin. en niitä mitä tilee ees siit että toiselle paikka kunnalla kouluun miut pelotata helvetisti lähteä mutta tiiän että miun on lähettävä sinne. Oon 16.v ast halunut lähtee posi tääl nyt olen saanut sen tiöaisuuden.

Oon kuulut monesti...

Olen kuulut monest et mulle on sanottu, että olen vahva ja en kyl elämäästäsi olis selvinnyt nii Munko sitten täytyy selvitä omasta elämäst sellasen ku se on? Kyllä mun on pakko ei ole muut keinoa, ihan vapaast voisin ostaa uuden ja tasanoinoisemman ennen kaikkea ilman kaikkea kauheit muistojani olevan elämän. Eihän elämiä voi ostaa tai jos voi nii olen valmis ostaa uuden elämän hetin.

Muistojen pyöremyrsky pyörii mielessäni alitajuntasesti välillä se heitää jonkun muston päähäni, halusin lakkautta tän pyöremyrsyn mutat enpäs osaa, ihminen joka osaa eipä suvaitse kertoa miulle. Joten sana olla iltasin/yösin ahdistuneempi kuin koskaan, pyöri sängyssä kunnes meen parvekkeelle istuu ja rauhottuu, parvekkelekin meen vain sitten ku olen hiestä märkänä pyörinyt monta tuntiia sängyssä, keuhkoissa tuntuu siltä että ilma ei kulje ja rintaa puristaa ahdistus. Haluun tän myrsykyn loppuvan mutta tuskin saan, joudun käymään kaiken mitä vittu ali tajunta halua mulle heitää. Unissa käyn miten sne sanois joitan pelkoja kouluaikaa lastekoti aika asekoitettuna toisiinsa tuloksena on lyhyet ui unet heräämisiä, jippii! Eihan muutenkaan väsyttäis eihän huono syöminen väsytä yhtään. Huono syöminen yhdistettynä muistojen myöremysrsyyn voin vannoa että eipä ole hyvä yhdistelmä, voimat ihan lpussa niin henkisesti ku fyysiseti silti en aijo luovutta kummastakaan. Mä olen tottunut kestää viakka mitä kestän tänkin, eikä tilanteeni ole niin paha kuin 2vuotta sitetn lähellekkään.

tarviiko aina jaksaa?

Kysyin tän kysän eräält ihmiselt vähään aikaan sitten, sen vastaus oli että aina ei tarvii jaksaa mutat selvitä täytyy aina. Eilen yöllä ku mamma huus ihan turhaan viestien kautta, kaveri oli viiltänyt ja matkalla baarin vaikka olis pitänyt olla päivystykseen matkalla. Selvisin viime yöstä vaikka tuntui että en jaksa yhtään enään. Heitin pehmo pöllö kattoon ja seinään, mietin lasien lautasien rikkomista mut se ei olis ollut järkevää joten tyydyin vaan pöllöön. Viime yönä tuntui että en jaksa huomiseen, mutat selviytävä silti. Tajusin viime yönä mitä toi ihminne tarkoiti sillä että aina ei tarvitse jaksaa kunhan vain selviää.

Kirjoitan enmmän kun ehdin

murrosta ennen

Joku varmaan huomaa että mun vaihoi postauksia ei ole täällä enään, laitoin joka ikisen takasi luonokseksi, ei niitä tarvii enään keneenkään luke muutakun mun. Ne on jotian mitä haluun unohtaa, mutta en pysty jättää takseni ja unohtaa.

Syöminen on taas ihan paskasti menossa olen koht varmaan liian huonso kunnossa tekemään ite asialle mitään, pitäis kait liikutta itteäni jotenkin mutta ei liikuta, en tiiä mitä halua elämältäni enään.
Ei taida olla enään voiman rippeitä korjaaman sitä vajoutumaa minkä saanut aikaa viimesen 3viikon aikan oikestaan totaalisesti.

Olen murros kohdassa jonka lopullinen morto selviää 11.6 ku sana yhteis haun tulokset selville, sinne asti ainki olen vailla tietä minne kulkisin. 11.6 ratkasee mun seuraavien 3.vuoden kohtalon aika hyvin, tiiän myös että mutki varmaan tulee matkalle mut silti toi on murros kohta elämässäni. Niitä on ollut useempi jo mutta tota voisin pitää suurimpana kaikista.

Olen nyt kohdassa jota voisin sano murrosta ennen olevaksi kohdaksi, eli en tiedä mitä murros tuo 1,5viikon päästä noin eteeni voin vain arvailla ja tehdä sen perusteella jonkun laisia suunitelmia joista ei kyllä ole paljoo apua. Toi murroksita jota enmmän toivon haluun että se toteutuis se voisin mut uudeen kaupunkiin kokonaan josta en tunne ketään joka oikesti tekis mulle hyvää jota toivon, mutta pelkään että se ei toteude jolloin varmaan romahdan jollakin tosolla, toinen jättäis mut tänne kaiken keskellä mikään ei koikeestaan muutuis sitä mä en haluis koska musta tuntuu vaan että mun on pääsätvä pois kaikesta vanhasta.

Mitä miulle kuuluu?
Siinä on kysymys johon on tosi vaikea vasta, vaikka sen pitäis olla niin helppo vasta. Jos joku kysyin miult mitä kuuluu? Vastasin ihan hyvää, se on todella kaukana totuudesta.
Tää kevät on ollut yksi elämäni rankimmista, ihan vaan sen takia ku olen joutunut pohtimaan mietimään asioita joita valttämät en haluis. Ennen kaikkea joutunut itteni kaa taistelee että en luis sh kierteeseen uudelleen jonne kuiteski nyt näyttää että olen vajoamas. Olen joutunut selviämään hyvin pitkälle aikesta yksin R:llä ollut omat kiireet jotka vaikuttaneet siihen että se ei pystynyt autaa miuta, enkä kyllä aina pyytänytkään ku olis pitänyt apua siltä. Olen saanut myös olla yhest ihmisestä koko kevään huolissaani.


Tänä kevään olen joutunut miettii menneisyyteni uudelleen halusin vastauksia menneisyydestäni, joita en saanut sain vaan lisää ja lisää kysymyksiä ilman vastausta ollenkaan. Oon huutanut oon pelännyt oon ottanut isoja askeleitani elämässä, rikkonut rajojani ennen kaikkea tehnyt päätöksen mist moni ei tuu tykkää jos onnistuu. 1,5 viikoa sit tiedän lähdenkö turkuun opiskelee alaa joka on miul se oikea ala. Pitäis varmaan pyytää R:ltä apu syömisen korjaantumiseen, mutta en haluasi rehdä sitäkään, haluasin selvitä täst iha ite mut eipä taida onnata. Tää kevät on ollut tosi rankka olen itkenyt varmaan enemmän ku koskaan samalla ulos päin näyttävän voivani paremmin ku koskaan.

Meiteitä runon muodossa

Menneysyy,  

nykyisyys, 

tulevaisuus 

Yhdessä niihin kietoutuu elämäni! 

Entäs yksi alue onki velhettä!  

verkosta kasvatettu,  

muuttaako se kaiken? 

Muuttaa ihan aikan,  

valheen verkko, 

totuuden etsiminen on aloitettava! 

Tyttö epä varma kaikesta, 

seisoo lumessa, 

kädessä kirje, 

avain menneisyyteen. 

Kirje menneisyyteen, 

tuulessa lentään arkistoon 

jossa vaustaukset,  

valheen ja totuuteen lyötyy. 

Pelottaa, 

tyttö saattaa alottaa alusta, 

 jos elämä onkin rakentunut, 

 valheen verkosta.  

Onko tyttö valmis, 

Avamaan kaikein menneisyydestä? 

Tää runo kiteyttää tän viikon tapahtumat ja ajatukseni täydellisest.